Lähettäjä: nössö
Päivämäärä: 5.5.24 21:44:39
Muutama vuosi sitten saatiin talli valmiiksi ja omia hevosia on tässä pidelty. Tilaa olisi 3 paikkaa ylimääräistä ja joskus tallia rakentaessa mietin, että tekee nämä tilat 8:lle hevoselle vaikka omia ei kyllä tätä viittä enempää tulekaan, mutta jos erehtyykin laajentamaan toimintaa tai ottaisi tähän tallipaikkalaisia. Kyselijöitä on jonkin verran ollut, mutta en ole nyt ottanut.
Taloudellisista syistä en tarvitse tähän vieraita, mutta tykkäisin että tallilla olisi muutakin elämää kuin oma porukka. Talli on vaatimaton, mutta EU-kelpo, on käyttöön sopivat tilat, kentät ja maastot. Luksusta ei ole, mutta ei mikään takapihan pystyyn lahonnut latokaan vaan ihan kelpoa uudisrakennusta.
Mutta... Olen ollut aikoinaan töissä täysihoitotallilla ja siltä osin sekä hoitopaikkoja tarjoavan että myös asiakkaan kokemukset ovat niin hyvässä kuin pahassa tuttuja. Silti nyt kun seuraa hevosihmisten keskustelua täällä, facebookin ryhmissä, tuttujen suusta kuultuna, tulee sellainen olo, että tallipaikan tarjoaminen ei ole järkevää. Jotenkin vielä kestäisin ne iän ikuiset hevosihmisten kotkotukset ja koin aikoinaan työnkin asiakkaiden parissa mukavana vaikka paljon joutui haastavia asioita puolin ja toisin setvimään. Mutta nyt ihmisten puheista, kokemuksista ja etenkin netistä tulee jo sellainen mielikuva, että jos tarjoan tallipaikkaa ja toimin niin tai näin, pihassa on seuraavaksi eläinlääkäri, palokunta, poliisi, verottaja ja supo. En siis tarkoita, että oikeasti olisin huolissani että meillä asiat hoidettaisiin huonosti, sen verran joutuu maataloustuotannon puolesta pitämään kaikesta pilkun tarkkaa kirjaa ja selvitystä, eikä meillä ole koskaan ollut minkään viranomaistahon puolesta ongelmia. Mutta jos huonossa lykyssä otankin asiakkaaksi just sen, jonka hevosen menneisyydestäkin seuranneet vaivat ovat yhtäkkiä minun aiheuttamiani, koska väärä loimi tai mitä ikinä.
Mitä hötönetin raati on mieltä? Tarjoanko tallipaikkoja vai nautinko puuhastelusta omien kanssa kuten tähänkin asti?
|