Lähettäjä: Kameli
Päivämäärä: 5.5.24 12:01:15
"Lähettäjä: Omppu
Päivämäärä: 5.5.24 09:05:38
Olen amiksessa opena. Palkka n. 4500€, työkokemusta 16 vuotta, eli yhdet ikälisät vielä tulossa.
Palkkaa en moiti mutta työ itsessään on nykypäivänä syvältä. Niinkuin joku tuolla jo aiemmin totesi, niin opiskelija-aines heikkenee vuosi vuodelta. 10 vuotta sitten opiskelijat kirjoittivat esseitä, mutta nyt ei voi semmoista tehtävänantoa antaa, koska todennäköisesti kukaan ei saisi tehtävää tehtyä. Meitä on ohjattu käyttämään selkokieltä kaikkien ryhmien opetuksessa... Joukkoon mahtuu tietysti aina niitä helmiäkin ja he käyvät sääliksi, kun eivät muiden opiskelijoiden vuoksi voi saada yhtä laadukasta opetusta kuin mihin heidän kykynsä riittäisivät.
Vuosityöaika on yksi suuri kusetus ja sen käyttöönoton jälkeen ammatilliset opettajat ovat alkaneet voida huonommin. Itse katselen säännöllisesti, löytyisikö töitä entiseltä alaltani (mitä siis nyt opetan). Voin tinkiä palkasta."
Olen lukiopuolen opettaja, mutta tiedän ammattikoulujen opettajien ahdingon ja tosiaan itsekin petaan koko ajan siirtymistä toiselle alalle. Olen työssäni taitava, minulla on erittäin hyvä opetustaito ja aineenhallinta ja olen luonteva esiintyjä, minulla on paljon auktoriteettia ja olen taitava myös juttelemaan opiskelijoiden kanssa. Pitäisi siis olla tosi hyvät edellytykset sille, että tämä työ olisi helppoa. Ja kyllä se onkin jollain tavalla helppoa, koska olen tullut siinä niin hyväksi. Reilusti lomia ja hyvä palkka siihen päälle vielä. Mutta SILTI minun on todella vaikea kuvitella, että vielä kymmeniä vuosia opettaisin. Minun työhöni kuuluu teettää paljon kirjallisia töitä ja korjata niitä myös kielellisesti, mutta koska nykyään on ChatGPT, älypuhelinriippuvaiset teinit ja kun lukeminen ja opiskelu ei kiinnosta, kirjoittaminen on yhä useammalle yhä vaikeampaa ja tuotos on aivan kamalaa. Aivan sama, kuinka paljon opiskellaan läpi peruskoulun ja toisen asteen, että Suomi isolla ja suomalainen pienellä - edes tällainen asia ei mene kaikille päähän. Yritä siinä sitten opettaa jotain syvällisempää.
Lisäksi vaikka lukioon eivät yleensä tule ne kaikkein huonokäytöksisimmät oppilaat, kyllä minäkin saan heistä osani. Olen kyllästynyt opettamaan normaaleita käytöstapoja ja olemaan yksi niistä harvoista opettajista, jotka vaativat tällaisia. Suuri osa opettajista ei puutu siihen, jos oppilaat huutavat ja kiroavat kuin rekkamiehet keskellä käytävää tai tunnilla tai laittavat opettajalle töykeän viestin ilman tervehdystä ja nimeä ("miks sain poissaolon olin tunnilla??????"). Minua sitten pidetään tiukkana, kun vaadin normaaleita asioita.
Vanhemmista yhä suurempi osa on lastensa kavereita eikä osaa opettaa käytöstapoja. Monet myös eivät ole pelkästään kyvyttömiä lapasia vaan suorastaan kampittavat opettajaa. Esimerkiksi jos lapsi tekee jotain kiellettyä koulussa, osa vanhemmista puolustaa lastaan ja kyseenalaistaa, että siitä tulee jotain seuraamuksia.
Minun tunneillani on rauhallista, koska vaadin sitä. Silti tämä suomalaisen nykykoulun liika rentous ärsyttää. Minua ei yhtään haittaisi, että koulussa edelleen teititeltäisiin opettajia, sehän on peruskohteliaisuutta. Mutta ilmankin pärjäisi, jos muuten osattaisiin tavat. Ryhtiliikettä voisi auttaa jo niinkin pieni asia, että kouluun ei tulla collarit tai tiukat persvakoon menevät jumppatrikoot jalassa nirunarutopissa vaan asiallisissa, siisteissä vaatteissa.
Tämä liika rentous, kaiken yliymmärtäminen (oppilasta pitää aina "tukea", tekipä hän mitä tahansa, ja sanaa "vaatia" pidetään suorastaan kiellettynä), kyvyttömät vanhemmat, puutteellinen kasvatus, lukuhaluttomuus, kännykkäriippuvuus ja liian helppo plagiointimahdollisuus ChatGPT:n vuoksi ja sen aiheuttamat rajoitukset siihen, millaisia tehtäviä voin teettää ja missä, ovat aiheuttaneet sen, että en enää erityisesti pidä työstäni, vaikka osaan luetella siitä pitkän listan hyviä puolia.
|