|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 5.5.24 08:41:27
Pitkäaikainen kaverini piti eilen isommat illanistujaiset, johon minutkin oli ihme ja kumma kutsuttu. Olemme siis tunteneet lapsuudesta asti, yli 20 vuoden ajan. Aiemmin käytiin talleilla yhdessä jne. Viime vuosina ei ole ollut oikein mitään varsinaista yhteistä tekemisen/kiinnostuksen kohdetta ja olen hyväksynyt, että välimme ovat ehkä tietyllä tavalla hieman etääntyneet ja se kuuluu elämään. Olemme siis tapailleet tai viestitelleet hieman harvemmin, mutta kuitenkin olleet toisillemme ne ihmiset, joille kerrotaan (melkin) ekana elämän isoista asioista ja joiden kanssa voi jakaa syvimpiä pohdintoja jne.
Kuitenkin ehkä pari viime vuotta on tuntunut, että kaverilla ei ole oikein enää aikaa minulle. Vaikuttaa sinällään kiinnostuneelta tapaamaan, mutta aina jos ehdotan jotain, niin "voi voi kun on niin paljon kiirettä, että viiden viikon päästä torstai-iltana klo 18 mulla on tunti aikaa". Kiireellä tarkoittaa lähinnä harrastuksia ja niistä saamiensa kavereiden tapaamista sekä sitä että kumppaninsa kanssa tapaavat aktiivisesti muita seurustelevia pareja.
Tämä on tuntunut hieman pahalta, kun aikaa ei ole enää löytynyt minulle. Ja että ihan kuin olisin kakkosluokan kansalainen kun en ole itse parisuhteessa. Kuulumisenikaan eivät oikein enää kiinnosta, kun ei ole jänniä suhdeuutisia. Jos minä käyn paikassa x, niin se ei ole jännää, koska teen sen yksin. Jos hän tekee saman kumppaninsa kanssa, niin se on jännittävä uutinen. Minun kanssani hän ei oikein halua muuta kuin kahvitella tms, aina jos ehdotan muuta, niin hän tekee/on jo tehnyt asian mieluummin kumppaninsa tai toisen pariskunnan kanssa.
No, joka tapauksessa. Eilen olin illanistujaisissa hänen luonaan. Paikalla oli myös pari muuta yhteistä kaveriamme. Myös heidän kanssaan on minulla käynyt niin, että kun ovat löytäneet parisuhteen, niin ovat käytännössä unohtaneet minut. Ja huomautan, että kellään näistä ihmisistä ei ole kymmenien ihmisten sosiaalista piiriä, jonka kesken parisuhteen myötä vähentynyt aika pitäisi jakaa. Eikä heillä myöskään ole lapsia. Siellä sitten eilen tuli puheeksi, miten kukakin oli viettänyt vappua. Kun sanoin, että olin ollut yksin kotona, niin tämä illan järjestänyt kaveri kysyi kovaan ääneen, että "No herranjestas, eikö sun kannattais joskus tehdäkin jotain?".
En oikein tiennyt, mitä vastata. Kyllähän minä teen yksinkin paljon asioita, harrastan jne. Mutta tosiaan juhlapyhät vietän nykyään valitettavasti aina yksin kotona (mikä nyt ei sinällään ole maailmanloppu, vaikka ehkä joskus olisi mukavaa olla seurassakin). Ja tähän on syynä se, että aina jos kysyn seuraa, niin muut viettävät juhlapyhän joko kahdestaan oman kullan kanssa tai sitten muiden pariskuntien kesken. Olen kysynyt joskus ihan suoraankin, että saako liittyä seuraan, mutta ei ole sopinut. En tiedä luulevatko nämä kaverit, että minulla on jossain varastossa lauma sinkkukavereita, joiden kanssa voisin viettää villiä bile-elämää, mutta en vain halua? Todellisuudessa näiden eilen läsnäolleiden lisäksi minulla on vain pari kaveria, jotka asuvat kauempana ja joiden kanssa yhteydenpito on aina ollut sellaista hieman satunnaisempaa. Uusia kavereita en ole valitettavasti löytänyt sen jälkeen kun välit näihin eilen paikalla olleisiin ovat etääntyneet.
Teki mieli sanoa jotain töykeää siitä, että paha se on olla kenenkään kanssa, kun ei seura kelpaa. Olen joskus sanonutkin näille kavereilleni, että tunnen itseni välillä yksinäiseksi ja olen tosiaan koettanut ehdottaa tekemistä tai sanonut, että jos seuraa kaipaa, haluaa vaikka vaan kahville tai kävelylle extempore, niin minua saa pyytää. Mutta kai täytyy vaan hyväksyä, että ei meidän välit enää lämpene.
En edes tiedä mikä tämän kirjoituksen pointti nyt oli, ehkä purkaa harmitusta ja hämmennystä.
|