Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   5.5.24 09:57:56

Voi että kaipaisin itselle lenkki- ja harrastuskaveria ja nyt olisi kiva pentu vapaana.

Mutta oma koira on vanhus, joka on tottunut olemaan huomioni keskipiste ja on todellakin mammanpoika. Olisi varmasti järkytys sille jos tulisi pentu taloon. Eikä sillä oikein huumori riitä enää pennuille.

En tiedä, ehkä vaan pitää odottaa et vanhuksesta aika jättää ja sitten harkita pentua uudelleen…

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   5.5.24 09:58:43

Juu tiedät näköjään itsekin miten on järkevä toimia.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.5.24 10:04:21

Tai sitten se laumaeläimenä nauttisi lajitoverin seurasta.

Ei meillä ole yksikään vanha koira "järkyttynyt" pennusta, päinvastoin.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   5.5.24 10:07:12

Itsehän koirasi tunnet.

Minulla on vanha narttu, joka ei tule toimeen minkään alle kolmevuotiaan koiran kanssa. Tämän kanssa ei tule uutta pentua samaan aikaan. Koira on nyt jo 15, mutta tämä ominaisuus on ilmennyt jo näpaljon nuorempana. Sillä oli vanhempi koira kaverina vielä reilu vuosi sitten.

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   5.5.24 10:29:45

Minäkin sanoisin, että itse tunnet koirasi (sen luonteen, terveydentilan, rutiinit) parhaiten. Osa senioreista itsekin virkistyy pennun myötä, mutta osa stressaantuu.

Ekan koiran jälkeen meille tuli toinen sen ollessa parivuotias. Tämä ei koskaan oikein tykännyt muista koirista vaan ennemmin väisteli pentua. Niistä tuli lopulta toisiaan sietävät, mutta ystäviksi niitä ei kyllä voinut sanoa, eivät nukkuneet tai leikkineet keskenään.

Sitten tuli kolmas tuon toisen ollessa 6-vuotias. Tämä 6-vuotias taantui hetkeksi käytökseltään pennun tullessa. Stressi näkyi siten, että alkoi pennun kanssa tehdä asioita, joita ei ollut itse sitten oman pentuaikansa tehnyt. Toisaalta yritti varastella pennun ruuat, mutta toisaalta oli liiankin kiltti ja pitkäpinnainen, ei osannut komentaa kunnolla niskassa roikkuvaa pentua. Tämä pääsi välillä äidille i hoitoon ”hermolomalle” pennusta, lisäksi kotonakin lenkitin sitä säännöllisesti ilman pentua. Näistäkään ei mitään sydänystäviä tullut, mutta aikuisena tulivat toimeen ihan muutamaa resurssiriitaa lukuun ottamatta.

Toisen koiran kuollessa kolmas jäi ainoaksi ja suremisen sijaan tuntui nauttivan rauhallisesta olostaan ainoana koirana. Harkitsin toisen koiran ottamista, mutta en sitten koskaan raaskinut tehdä sitä kun näin, kuinka se väsyi esim. vanhempieni koiran kanssa pitkiä aikoja yhdessä ollessaan. Toki näiden energiatasot eivät täysin kohdanneet muutenkaan. Tämä olisi kyllä ollut loistava pennun kasvattaja, mutta olen silti tyytyväinen, että takasin sille ennemmin rauhallisen ja stressittömän vanhuuden ilman pennun tuomaa kuormitusta.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   5.5.24 10:32:53

Jos on mahdollista aika ajoin antaa seniorille omaa rauhaa niin itse ehdottomasti ottaisin uuden pennun kun vanha ja järkevä kaveri on vielä näyttämässä mallia ! uutta harrastuskoiraa kun itsellesi kasvatat niin ei ole tarkoituskaan koirien keskenään vain rymytä ja selvitellä välejään vaan uutta pitäisi kuitenkin kouluttaa, kuljettaa erikseen lenkillä ja siellä harrastuksissa, leimauttaa ihmiseen ja opettaa olemaan yksin.. että ei se mitenkään 24h olisi sennua kiusaamassa. ja tosiaan moni vanhempi ihan piristyy kun saavat pentukaverin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.5.24 10:40:06

Oikeasti harva vanhuskoira nauttii rasavillin pennun seurasta. Varsinkin koira joka on tottunut olemaan jo hyvän tovin yksikseen omistajansa ainokaisena.

Uusia pentuja tulee jatkossakin. Mutta tämän vanhan koiran ehkä viimeiset hetket ovat tässä, niitä ei tule uusia.

Lähettäjä: RR 
Päivämäärä:   5.5.24 12:24:27

Aika usein se pentu kyllä piristää vanhuksenkin elämää. Ja vanha koira opettaa pennun tavoille. Mulla ei ole kertaakaan käynyt niin, että vanhemmat koirat eivät olisi pentua hyväksyneet, nartut on olleet hyvinkin onnellisia pennun tulosta ja sitä on hoidettu porukalla. Eri asia on, jos vanhus ei ole koirasosiaalinen. Muutenhan koira on lähtökohtaisesti laumaeläin ja nauttii lajitoverien seurasta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.5.24 12:28:46

Itse tiedät parhaiten miten suhtautuu pentuihin ja mahdolliseen toiseen koiraan. Siskoni koiravanhus ei tykkäisi, tullut vanhetessaan vaan äremmäksi muita koiria kohtaan. Esim. omaa koiraani tuskin sietää, eikä ne toisiaan tosin enää tapaakkaan. Harmi koska, on ainut koira lähipiirissä (syy tosin ei johdu koirista vaan siskon lapsista, koirani ei voi olla lasten seurassa).
Omani vielä vanhempi koiravanhus taas rakastaa pentuja ja yleensä muitakin koiria ja tykkäisi varmaan seurasta, vaikka mammanpoika onkin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.5.24 12:44:12

"Oikeasti harva vanhuskoira nauttii rasavillin pennun seurasta. Varsinkin koira joka on tottunut olemaan jo hyvän tovin yksikseen omistajansa ainokaisena."

Oikeasti vain harva ei tykkää uudesta laumakaverista.
Ihminen vain haluaa uskoa olevansa koiralleen sen tärkein ja ainoa hyvän mielen tuottaja, viis siitä että esimerkiksi usein on koiralleen läsnä vain muutaman tunnin vuorokaudessa...

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   5.5.24 12:55:28

”Oikeasti vain harva ei tykkää uudesta laumakaverista.
Ihminen vain haluaa uskoa olevansa koiralleen sen tärkein ja ainoa hyvän mielen tuottaja, viis siitä että esimerkiksi usein on koiralleen läsnä vain muutaman tunnin vuorokaudessa...”

Mä en tiedä olenko itse vaan onnistunut valitsemaan toisilleen sopimattomat kaverit, kun yksikään meidän kolmesta ei erityisemmin tuntunut nauttivan toistensa seurasta… Haaveilin aina, että nukkuisivat ihanasti vierekkäin, leikkisivät yhdessä ja niistä olisi seuraa toisilleen, mutta ei.

No yksi oli alunperinkin arka ja vähän ”autistinen”, tykkäsi koko elämänsä aikana vain kahdesta toisesta koirasta, joista molemmat vanhoja siitä kiinnostumattomia uroksia. :D

Toista kiinnosti lähinnä ruoka ja sille toinen koira oli lähinnä kilpailija. Tai toisaalta mahdollisuus saada lisää ruokaa, jos varastaa toisenkin ruuat. Muuten suhtautui ennemmin välinpitämättömästi tai jopa vältellen tuttuihin koiriin ja vieraita kohtaan saattoi olla jopa ärhäkkä.

Kolmas tykkäsi periaatteessa muista koirista kyllä, mutta osan kanssa ei pystynyt sitten rauhoittumaan ollenkaan ja osaa kohtaan oli sellainen viileä. Väsähti kyllä selvästi jos joutui pidempään ja tiiviimmin olemaan etenkin itseään innokkaamman kanssa. Osasi kyllä sitten ärähtää halutessaan omaa rauhaa.

Toki meillä koirien yksinolo oli muutenkin aika vähäistä, mutta nauttivat kovasti ihmisseurasta ja etenkin ”mummolassa” olo oli kaikkien mielestä parasta - etenkin jos sinne pääsin ilman muita koiria. ;D

Ehkä meillä on sattunut oudot koirat tai sitten vaan tosiaan onnistuin aina valitsemaan sellaiset tyypit, etteivät kemiat täysin kohdanneet… Oli meillä tuolla ruokarakkaalla koiralla yksi koirakaveri jonka kanssa jopa nukkui lähekkäin, mutta aina tämän kaverin aloitteesta, ei koskaan sen itsensä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.5.24 12:56:24

Johan tällä on muitakin kertonut että heillä vanhus ei välitä vanhentuessaan muista, saati naskalihampaisesta pennusta :D ilmeisesti kaikki tämä on ihmisten kuvitelmaa :D

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   5.5.24 13:23:49

Moni vanhus nuortuu kun pentu tulee taloon. Vanhukselle pitää olla oma rauha ja tila. Mieti myös mahdollista kokoeroa, jos et ota samaa rotua. Kaikki on mahdollista toteuttaa jos haluaa.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   5.5.24 13:42:52

Meillä oli kaksi kahden vuoden ikäerolla olevaa, joista moni olisi varmasti sanonut, etteivät nauti toistensa seurasta, kun eivät nukkuneet vierekkäin tai leikkineet yhdessä, ja tykkäsivät vieläpä käydä paikoissa yksin! Silti olivat "lauma" ja pasmat meni sekaisin, jos toista ei kuulunutkaan kotiin reissuilta. Ja kun toinen kuoli, niin kyllä se 15v oli hetken hyvin hämmentynyt ja etsi toista. Jokunen kk toisen kuoleman jälkeen otettiin sitten pentu. 15v oli ihan tyytyväinen yksinäänkin (sitten kun totes, ettei sitä toista enää löydy), mutta kyllä selvästi ilahtui pennusta. Ei se pennunkaan kanssa pahemmin leikkinyt tms, mutta vähän virkistyi. Toki sillä oli myös paikkoja, mihin pääsi pentua karkuun halutessaan. Hyvin se opetti pennun tavoille ennen kuolemaansa. Ei kaikki koirat ole sillä tavalla sosiaalisia, että koko ajan pitäisi leikkiä ja olla kylkikyljessä toisen koiran kanssa, mutta ei se tarkoita, etteikö se toinen olisi silti osa laumaa ja jopa tärkeä.

Lähettäjä: ninni 
Päivämäärä:   5.5.24 14:41:16

"Ei kaikki koirat ole sillä tavalla sosiaalisia, että koko ajan pitäisi leikkiä ja olla kylkikyljessä toisen koiran kanssa, mutta ei se tarkoita, etteikö se toinen olisi silti osa laumaa ja jopa tärkeä."

Tämä.

Tietenkin on erilaisia yksilöitä, erakompia, jopa koiravihaajia mutta lähtökohtaisesti koirat kuitenkin nauttii lajitoverin seurasta, omassa laumassa varsinkin.

Meillä on kolmen kopla 1 uros ja 2 narttua. Uros on tosi taitava sosiaalisesti ja nauttii kummankin nartun seurasta mukautuen aina kys. nartun tyyliin. Eli fyysisemmän kanssa painivat, kiehnäävät, nuolevat naamoja jne. Toinen narttu on pidättyväisempi, sen kanssa sitten leikkii ja hengaa siivommin. Nartut keskenään eivät tod ole mitään ylimpiä ystäviä ja yksi kunnon tappelukin on mahtunut näihin vuosiin. Ovat kuitenkin oppineet yhdessä elämään, säilyttämällä hajuraon. Mutta "erityistilanteissa" näen kuinka dynamiikka muuttuu ja kaikesta huolimatta pitävät toisiaan omana porukkana. Kun toinen tulee vaikka vuorokauden poissaolon jälkeen kotiin, on selkeä ilo nähtävissä molemmilla ja tervehtivät läheisesti. Kun pihaportille tulee uhka eli joku vieras, menevät vastaan rinta rinnan ja molemmille on täysin selvää mikä työnjako, tukevat toisinaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.5.24 15:14:12

"Nartut keskenään eivät tod ole mitään ylimpiä ystäviä ja yksi kunnon tappelukin on mahtunut näihin vuosiin. Ovat kuitenkin oppineet yhdessä elämään, säilyttämällä hajuraon"

Eli jatkuvassa stressissä elävät vain koska sinä koet tarvitsevasi nämä koirat.

Lähettäjä: Vanha 
Päivämäärä:   5.5.24 20:01:29

Kaksikin kertaa yli kymmenvuotiailleni on tullut pentukaveri edellisen koirakaverin menehdyttyä. Molemmat nuortuivat ja piristyivät ja ennen kaikkea pennut oppivat kodin tavoille kuin itsestään.